Arkisto syyskuu 2012

Yleinen

Tästä kaikki alkoi

24.09.2012, minävaan

Siksi että en antaisi sellaista vaikutelmaa, että olen vain tavallinen angstaava nuori, haluan kertoa hieman lapsuudestani ja palata  lähes alkuun omassa elämässäni. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, tavallisesta keskiverto perheestä. Meillä oli punainen tupa ja perunamaa kun synnyin. Yksi isosisarus, koira ja kissa vanhempieni lisäksi. Ensimmäisistä vuosista on vain hyviä muistoja. Tuntuu, että ongelmat ja huonot …

Yleinen

Minusta hieman

24.09.2012, minävaan

Olen nuori kahden alle esikoulu ikäisen lapsen äiti. Päädyin kirjoittamaan tätä blogia pitkän mietinnän jälkeen. Tarkoitukseni on pysyä täysin nimettömänä ja toivonkin ettei kukaan tunnista minua. Ajatukseni olen pitänyt täysin itselläni, koska olen erittäin huono puhumaan omista asioistani. Mutta se että patoan tuntemukseni kaiken aikaa sisälleni tuntuu tosi pahalta, joten päädyin kirjoittamaan ne tänne. Tärkeintä …